Suomi English Deutsch Svenska РУССКИЙ Europa Nostra
SuomiEnglishDeutschSvenskaРУССКИЙ

 


ESIHISTORIAA MONIPUOLISESTI

Iijoen pohjoisrannalle Yli-Iihin rakennettu Kierikkikeskus ja Kivikauden kylä  sijaitsevat keskellä laajaa kivikautista asuinaluetta, jossa on eletty jo seitsemän tuhatta vuotta sitten.
 
 

TUTKIMUS

Kierikkikeskus järjestää joka kesä arkeologiset kaivaukset, joihin yleisökin voi osallistua. Tutkimustuloksiin voi tutustua täällä.

Kierikin aluetta tutkivat monet muutkin tahot. Esimerkiksi vuonna 2009 tehdyistä kansainvälisistä arkeologisista kaivauksista löytyy lisätietoa alla olevasta linkistä.

http://fieldschooloulu.blogspot.com/

      Kivikauden kylä sopii myös kokeellisen arkeologian tarkoituksiin. Esimerkiksi Oulun yliopiston opiskelijat ovat tehneet siellä kokeitaan FL Samuel Vaneeckhoutin johdolla. He testasivat hylkeen traanin kuumentamista eri menetelmillä, joista onnistunein oli kuopassa kuumilla kivillä kuumentaminen.
      Opiskelijat polttivat myös eläinten luita testaten, millaisia paloja niistä jää jäljelle. Lähes kaikki kivikaudelta löytyneet luut ovat palaneet aikoinaan nuotiossa ja siten kiteydyttyään säilyneet tähän päivään saakka.
       

 

 

 

 
Haku | Search
Sivukartta | Sitemap
Tulosta | Print


    Arkeologinen näyttely- ja toimintakeskus Yli-Ii | Asiakaspalvelu: (08) 817 0490 | asiakaspalvelu@kierikki.fi